Ajatustyötä

Lomalla pari viikkoa sitten ajattelin ja kirjoittelin näin:

Tällä hetkellä meillä nukutaan hyvin. Oikeastaan viime kuukausiin asti, Tuukan syntymästä alkaen olen stressanut nukkumisesta ja unen riittämisestä. Toisaalta, kuka vanhempi ei olisi? Vauvana Tuukka ei mielestäni ollut kovin hyvä nukkuja ja minä ainakin stressasin paljon siitä, nukkuuko T tarpeeksi ja oikeaan aikaan. Sitten heti perään mietin, että missä välissä minä saisin nukuttua ja levättyä ja tehtyä kaikki sellaiset asiat, mitä voi tehdä paremmin silloin kun T nukkuu. Ja vielä sen perään mietin, milloin P saisi nukuttua. Aikataulutus stressasi myös, että milloin Tuukan pitää ottaa minkäkin pituiset unet, että se kallisarvoinen yöuni pysyisi mahdollisimman samanlaisena (samoihin aikoihin ja suurinpiirtein illasta aamuun, kuten ihmisillä yleensä). Kunnes nyt viime aikoina olen huomannut, että en enää stressaa tai ylipäätään ajattele nukkumis asiaa niin paljon. Siitä johtopäätöksenä huomasin, että meillä menee nukkuminen aika hyvin nyt, kaikilla kolmella. T on noin reilun vuoden ikäisestä eli viime kesästä asti pärjännyt yksillä päiväunilla per päivä. Oikeastaan, kun tähän rytmiin päästiin, niin asia on helpottanut koko ajan enemmän. T nukkuu päiväunia tunnista kolmeen (joskus pidempääkin, mutta silloin pitää herättää) ja unet voivat olla autossa, rattaissa tai sängyssä (ei omassa kylläkään). Eli jos joskus saa nukutuksi jostain syystä vain reilun tunnin, niin on vähän ehkä väsyneen oloinen päikkäreitten jälkeen heti, mutta jaksaa hienosti loppupäivän ja sitten käy yöunille vähän aikaisemmin, mutta pärjää siis hienosti. Toisaalta, jos posottaa kolmisen tuntia unta päivällä, niin silti uni tulee silmään yhdeksän aikaan illalla.

Sitten se yöuni. Tämä on mielestäni vähän maagista, nyt jos tässä asiasta hehkutan (koska on niin ihanaa nukkua yöt putkeen), niin sitten alkaa heti mennä huonommin. Jokatapauksessa, T nukkuu tosiaan yöt putkeen, on nukkunut ehkä nyt jotain puolisen vuotta. Osaan arvostaa tätä asiaa suuresti monesta syystä, ensinäkin siksi, että näin ei tosiaan ole ollut aina (Tuukan pitkän elämän aikana). Toiseksi siksi, että tiedän muutaman kaverin ja uskon olevan monia muita, joilla yöt eivät vieläkään (kaksivuotiaankaan kanssa) ole täysinäisiä. Kolmanneksi vielä, että näin ei ehkä jatku kauaa, joten iloitsen ja otan kaiken irti tästä hetkestä ja valmistaudun mahdollisiin huonompiin öihin. Eikä meilläkään tietenkään (tuskin missään lapsiperheessä) nukutaan 100% öistä aina, minäkin kun siis puhun, että T nukkuu yöt putkeen niin tarkoitan noin 70% öistä, mikä on mielestäni "yleensä".

Miten sitten ollaan päästy tähän pisteeseen? Ehkä isoin vaikuttava asia on mielestäni lapsen kasvaminen. Pieni ihminenhän ei osaa luonnostaan kuin imeä tissiä, kaikki muu täytyy opetella, mm. rentoutuminen ja nukkuminen. Tuukan kohdalla olen huomannut, että rytmit ovat erittäin tärkeitä (olen kuullut, että yleensä lapsille ne ovat tärkeitä) tai ainakin nyt kun T jo jotain ymmärtää, niin mitä enemmän hänelle saa kerrottua päivän tekemisiä ja aikatauluja, hän sopeutuu mielestäni paremmin. Halu tietää mitä milloinkin tapahtuu, pätee myös omalla kohdallani. Eli kun luotto vanhempiin ja muihin hoitaviin aikuisiin ihmisiin on syntynyt ja on löytynyt yhteiset toimintatavat, on lapsi rennompi ja silloin tuo nukahtaminen ja nukkuminen sujuu paremmin. Tätä olen miettinyt sillä, että Tuukan ollessa pienempi, ihmettelin, että kun kaikki on hyvin, miksei vauva nuku, kun on väsynytkin?! Ja luin silloin netistä keskustelupalstoilta kokemuksia (tiedän, keskustelupalstoja pitää lukea varauksella, mutta jotain osviittaa sieltä voi saada, kun osaa oikein tulkita eikä ota liian vakavasti), että joillain täysiä öitä alettiin nukkua vasta paljon myöhemmin kuin vaikka meillä. Eli niille, ketkä tällä hetkellä miettivät nukkumista ja sen vähyyttä, niin oman kokemukseni perusteella voisin sanoa, että kyyyllä se jossain vaiheessa alkaa sujumaan, hah. 

Olen oppinut, että tärkeä asia lapsen nukahtamisessa on myös unilelu, -rätti tai tutti. Meillä Tuukka ei ikinä ole osannut syödä tuttia. Ihan alkuun sitä ei niin osannut ajatellakkaan, mutta myöhemmin siitä olisi voinut olla apua tai jotkut asiat olisivat voineet sujua helpommin tuttia syövän vauvan kanssa. No sitten neuvottiin, että jos lapsi ei syö tuttia, niin voi yrittää jostain unirätistä tai lelusta saada vauvalle yhtä tärkeän ns tuen ja turvan, kuin tutti on muille. Yritettiin tätäkin, pitkän aikaa, mutta ei, mistään ei ole tullut Tuukalle unikaveria?! Tämähän on sinänsä helppoa, ettei T tarvitse mitään niin palavasti, joten ei haittaa jos unohtuu tai ei ole juuri saatavilla. 

Yksi asia on, mikä meillä pitää olla aina mukana jokapaikassa on itkuhälytin, sellainen mikä soittaa musiikkia. Tällä olen huomannut olevan rauhoittava vaikutus Tuukkaan. Tätä olemme soittaneet pitkään iltaisin, kun T käy nukkumaan ja silloin, jos yöllä ollaan hereillä ja etsitään unta. Lisäksi tämä musiikki on rauhoittanut Tuukkaa, jos on öisin ollut jotain ns paniikkikohtausta tms. ja mikään muu ei ole auttanut (ei edes äidin syli). Viimeeksi näin kävi ihan pari yötä sitten, mikään muu ei auttanut, mutta kun alkoi soittaa tuota tiettyä tuttua musiikkia, niin itku loppui ja pian oli poika syvässä unessa. Pitää nauhoittaa tuo musiikki pätkä, koska jos laite sattuu joskus menemään rikki tai kulumaan puhki, olemme pulassa.

En tiedä johtuuko tästä nukkumis asiasta vai mistä, mutta muutenkin nyt elämä on aika mukavaa. Minä itse en niin kovin siitä ihan vauva ajasta niin pitänyt, koska tosiaan mietin pääni puhki erinäisiä asioita vauvan hoitamisesta ja elämästä. Olen kuitenkin pohjimmiltani aika rento tyyppi (hah, ainakin omasta mielestä, Pietulta voi kysyä hänen mielipiteensä) ja vaikka minulla onkin lapsi, haluaisin pysyä sellaisena, rentona. Helppoa se ei ole, mutta lapsen kanssa voi siis olla myös rento. Minun kohdallani se onnistuu vasta nyt, hetken opettelun jälkeen. En enää stressaa unesta, enkä lapsen ruokailuista tms. ja ajattelen paljon myös itseäni tai omia juttujani sopivassa määrin. Tottakai toimin nyt eri tavalla, kuin silloin kun oltiin kaksin. Mutta olen löytänyt tavan ottaa sopivan rennosti myös Tuukan kanssa ja nauttia hetkistä. Olenkin löytänyt itseni usein ajattelemasta, että ompa elämä nyt mukavaa, rentoa.

Tiina