Vauva on syntynyt
Viikko sitten perjantaina meille syntyi pieni ja ihana tyttövauva. Kotiin päästiin sunnuntaina ja tämä viikko on mennyt ihmetellessä uutta elämää meidän perheessä.
Viime postauksesta noin viikko eteenpäin ja alkoi tapahtua, eli viime viikon keskiviikkona. Silloin opin, että miltä supistukset tuntuvat. Keskiviikko illasta perjantaihin klo 16.55 asti supistelikin sitten ihan kivasti, jos näin nyt voi sanoa eli usein ja supistukset olivat tosi kivuliaita. Synnytyssalissa vietettiin koko pitkä perjantai päivä ja tosiaan vasta viideltä iltapäivällä sain pakerrettua tytön ulos. Eikä "tuska" minun kohdallani loppunut vielä siihen, vaikka kaikki niin "lupasivat". Sanotaan, että kun saat vauvan syliisi, niin kaikki muu unohtuu. Minun kohdallani synnytys oli kuitenkin sen verran pitkä ja kivulias, että en vielä tuossa vaiheessa osannut rentoutua ja iloita vauvasta, vaikka olin tietenkin onnellinen, että hän on kunnossa ja ulkona minusta ja aivan täydellinen, yhdeksän pisteen tyttö vauva.
Seuraavan yön vietin vauvan kanssa kaksin osastolla, kun Pietu meni kotiin Tuukan ja isovanhempien kanssa. Tuukalla oli tosiaan pitkä vatsatauti tässä viime viikolla, joten siinä supistusten lomassa mietin miten T jaksaa ja voi. Pitikin sattua juuri tähän kohtaan, kun muutenkin varmasti pienelle miehelle ihmeteltävää, kun äiti ja isi on poissa, tekemässä vauvaa sairaalassa, kuten olimme hänelle selittäneet.
Osastolla pe-la välisenä yönä kärsin vielä kovista jälkisupistuksista, pyysin niihinkin lääkettä (käytin kyllä kaikki lääkkeet mitä vain tarjottiin, hah), että saisin nukuttua. Lisäksi sain vielä lihaskrampin ja hoitajat kantoivat minut vessasta takaisin sänkyyn tärisemään. Siinä kohtaa ajattelin jo, ettei tämä kipuilu lopu ikinä. Kun lääke alkoi vaikuttaa, sain kuitenkin nukuttua loppu yön. Tyttö antoi minun levätä ja nukkui itsekin hyvin, olihan hänelläkin rankka reissu takana.
Lauantai päivän vietin päivän osastolla tytön kanssa ja minun olo alkoi pikkuhiljaa parantua, pääsin jopa omin jaloin suihkuun, pyörtymättä. Kun Pietu ja Tuukka olivat käyneet lääkärissä (varmistettiin, että Tuukalla "vain" vatsatauti, koska oli kestänyt jo niin kauan) ja nukkuneet päiväunet, niin sitten, vihdoin viimein kuuden maissa lauantaina he tulivat katsomaan minua, mummin ja ukin kanssa. Minulla oli ollut niiiiin kova ikävä Tuukkaa, että oli kyllä helpotus nähdä hänet livenä. Olin siirtynyt potilashotellille (Tampereen erikoisuus) ja siellä ei ole vierailuaikoja, joten perhe oli minun kanssa siellä iltaan asti ja äiti jäi vielä minun kanssa hotelliin yöksi, kun pojat menivät kotiin.
Sunnuntaina kotiuduttiin joskus kolmen maissa ja sen jälkeen on tässä ihmetelty uutta tilannetta. Tuukka on ottanut siskon hienosti vastaan, mutta on selvästi vielä tutustumis vaiheessa. Annetaan Tuukan ihan kaikessa rauhassa totutella siihen, että vauva on meidän kanssa ja Tuukan tahtisesti hän saa tutustua vauvaan ja lähestyä häntä. Tuukka on tässä suhteessa kyllä tullut ihan minuun, ensin pitää hieman tutkailla tilannetta ja sitten vasta itse mennä mukaan. Lisäksi uskon, että Tuukka vielä odottaa, että minä pystyn täysillä olemaan hänen kanssaan ja haluaa tankata minulta läheisyyttä, kun olen nyt ollut hetken poissa ja vaivainen. Minäkin kyllä odotan, että tulen kuntoon ja voin nostaa ja kantaa Tuukkaakin normaalisti ja ulkoilemaan hänen kanssaan, kuten pari viikkoa sitten pystyin.
Viikon tutustumisen jälkeen voi sanoa, että tyttö on aivan ihana.
Me jatketaan täällä ihmettelyä, mukavaa viikonloppua kaikille ja kiitos runsaista onnitteluista!
Tiina
Viime postauksesta noin viikko eteenpäin ja alkoi tapahtua, eli viime viikon keskiviikkona. Silloin opin, että miltä supistukset tuntuvat. Keskiviikko illasta perjantaihin klo 16.55 asti supistelikin sitten ihan kivasti, jos näin nyt voi sanoa eli usein ja supistukset olivat tosi kivuliaita. Synnytyssalissa vietettiin koko pitkä perjantai päivä ja tosiaan vasta viideltä iltapäivällä sain pakerrettua tytön ulos. Eikä "tuska" minun kohdallani loppunut vielä siihen, vaikka kaikki niin "lupasivat". Sanotaan, että kun saat vauvan syliisi, niin kaikki muu unohtuu. Minun kohdallani synnytys oli kuitenkin sen verran pitkä ja kivulias, että en vielä tuossa vaiheessa osannut rentoutua ja iloita vauvasta, vaikka olin tietenkin onnellinen, että hän on kunnossa ja ulkona minusta ja aivan täydellinen, yhdeksän pisteen tyttö vauva.
Seuraavan yön vietin vauvan kanssa kaksin osastolla, kun Pietu meni kotiin Tuukan ja isovanhempien kanssa. Tuukalla oli tosiaan pitkä vatsatauti tässä viime viikolla, joten siinä supistusten lomassa mietin miten T jaksaa ja voi. Pitikin sattua juuri tähän kohtaan, kun muutenkin varmasti pienelle miehelle ihmeteltävää, kun äiti ja isi on poissa, tekemässä vauvaa sairaalassa, kuten olimme hänelle selittäneet.
Osastolla pe-la välisenä yönä kärsin vielä kovista jälkisupistuksista, pyysin niihinkin lääkettä (käytin kyllä kaikki lääkkeet mitä vain tarjottiin, hah), että saisin nukuttua. Lisäksi sain vielä lihaskrampin ja hoitajat kantoivat minut vessasta takaisin sänkyyn tärisemään. Siinä kohtaa ajattelin jo, ettei tämä kipuilu lopu ikinä. Kun lääke alkoi vaikuttaa, sain kuitenkin nukuttua loppu yön. Tyttö antoi minun levätä ja nukkui itsekin hyvin, olihan hänelläkin rankka reissu takana.
Lauantai päivän vietin päivän osastolla tytön kanssa ja minun olo alkoi pikkuhiljaa parantua, pääsin jopa omin jaloin suihkuun, pyörtymättä. Kun Pietu ja Tuukka olivat käyneet lääkärissä (varmistettiin, että Tuukalla "vain" vatsatauti, koska oli kestänyt jo niin kauan) ja nukkuneet päiväunet, niin sitten, vihdoin viimein kuuden maissa lauantaina he tulivat katsomaan minua, mummin ja ukin kanssa. Minulla oli ollut niiiiin kova ikävä Tuukkaa, että oli kyllä helpotus nähdä hänet livenä. Olin siirtynyt potilashotellille (Tampereen erikoisuus) ja siellä ei ole vierailuaikoja, joten perhe oli minun kanssa siellä iltaan asti ja äiti jäi vielä minun kanssa hotelliin yöksi, kun pojat menivät kotiin.
Sunnuntaina kotiuduttiin joskus kolmen maissa ja sen jälkeen on tässä ihmetelty uutta tilannetta. Tuukka on ottanut siskon hienosti vastaan, mutta on selvästi vielä tutustumis vaiheessa. Annetaan Tuukan ihan kaikessa rauhassa totutella siihen, että vauva on meidän kanssa ja Tuukan tahtisesti hän saa tutustua vauvaan ja lähestyä häntä. Tuukka on tässä suhteessa kyllä tullut ihan minuun, ensin pitää hieman tutkailla tilannetta ja sitten vasta itse mennä mukaan. Lisäksi uskon, että Tuukka vielä odottaa, että minä pystyn täysillä olemaan hänen kanssaan ja haluaa tankata minulta läheisyyttä, kun olen nyt ollut hetken poissa ja vaivainen. Minäkin kyllä odotan, että tulen kuntoon ja voin nostaa ja kantaa Tuukkaakin normaalisti ja ulkoilemaan hänen kanssaan, kuten pari viikkoa sitten pystyin.
Viikon tutustumisen jälkeen voi sanoa, että tyttö on aivan ihana.
Me jatketaan täällä ihmettelyä, mukavaa viikonloppua kaikille ja kiitos runsaista onnitteluista!
Tiina
Kommentit