Sisustusta (ulkona) ja sairastelua

Vähän sairaskertomusta taas tähän väliin.. keskiviikkona Tuukalla oli aamulla lämpöä ja olin aivan varma, että se johtuu hampaitten puhkeamisesta, koska Tuukalla ei ollut mitään muita flunssan oireita. No sitten parina yönä ei juurikaan nukuttu, koska kuume sahaili edes takaisin. Eilen se taisi olla, kun yskäkin astui mukaan kuvioihin. Tänä aamuna sitten lääkärissä selvisi, että molemmat korvat ovat tulehtuneet. Lisäksi Tuukan yskä on taas niin paha, että välillä on vaikea hengittää, siihen lääkäri määräsi kortisooni tabletteja. Nyt on poika lääkitty ja yöunilla, vähän jännittää millainen ensi yöstä tulee... Muuutta nyt on perjantai ja viikonloppuvapaat edessäpäin (2/3 osaa porukalla ainakin), joten on ihan kiva fiilis. Vaikka on aika nuutunut olo ja vähän kaikki inhottaa, mutta silti on kiva fiilis ja hyvillä mielin vielä tähän aikaan kirjoitan tätä, enkä ole vielä nukkumassa. Ja vaikka nyt ei ole tietenkään ole kiva, että Tuukalla on korvatulehdus, niin jotenkin ajattelen, että mukavaa, kun selvisi mikä poikaa vaivaa ja saatiin lääkkeet eli voisin kuvitella, että kohta Tuukan olo helpottaa ja koko perhe saisi vähän untakin. Enkä siis mitenkään tahdo valittaa enempää, koska meidän parin yön valvomiset on varmaan pientä moneen muuhun lapsiperheeseen verrattuna, terveenä tai kipeenä.

No joo, mutta loppuviikon suunnitelmat menivät siis meiltä uusiksi, mutta onneksi nyt ei oltu sovittukaan juuri mitään, eikä ollut kenenkään synttäreitä tms juhlia, joista oltaisiin nyt sitten jääty paitsi. Koitetaan nyt parantua ja sitten olla terveitä parin viikon päästä, kun lähdetään reissuun. Olemme lähdössä meidän budjettimatkalle melkein pohjoiseen, hah, kunnon talviloma. Mennään siis Katinkultaan puoleksitoista viikoksi, mutta minä teen viikon verran töitä siellä. Jokatapauksessa olisi kiva, että siellä oltaisiin kaikki edes jotenkuten ulkoilu- ja lomakunnossa. On meillä yhteistä vapaata/lomaa muutama päivä ja pojat tietenkin lomailevat koko puolitoista viikkoa. Ihan kivat suunnitelmat siis, odotan kyllä tätä reissua. Piristää vähän työkuvioitakin, käydä välillä toisessa toimistossa hommissa ja muutenkin maisemanvaihdos hetkeksi on ihan kohdillaan.

Keskiviikkona ulkoiltiin Tuukan kanssa aamusta vähän, kun kuume laski itsekseen pois ja tosiaan luulin kuumeen johtuvan hampaista ja poika oli muutenkin ihan terveen oloinen. Tuukka sai mummulta ja vaarilta lumilapion ja sillä onkin tehty hommia ihan urakalla.


Meidän etuoven edusta on ollut minulle pitkään pieni murheen kryyni, tykkäisin isoista lyhdyistä, joita minulla on siinä ollutkin ja mielestäni ne siihen hyvin sopivat. Mutta Pietu on "kolannut" ainakin kolme lyhtyä jo rikki, kun hänen mielestään ne ovat tiellä siinä. Joten ajattelin, että luovutan lyhtyjen suhteen. Asia on häirinnyt minua jo pitkään, koska aina se muistuttaa, kun ovesta kulkee. 
Tykkään kierrellä täällä meidän asuinalueella ja katsoa muiden sisääntuloja ja mitä kaikkea kivaa muut ovat keksineet laittaa oven pieleen tai viereen.No sitten, keskiviikkona kun pihalla pyörittiin, niin sain loistoidean. Kukkaruukku, joka on ollut vähän tiellä talvisin varastossa, niin senhän voikin kääntää ylösalaisin ja laittaa oven viereen ns. pöydäksi, jonka päälle voi laittaa vaikka... lyhdyn, hah. 










Eikö tullutkin kiva? 

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Tiina

Kommentit