Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Hyvää joulua!

Kuva
Ajellaan juuri Lappeenrantaan, joulun viettoon, vesisateessa. Pietu ajaa, T nukkuu ja vauva mellastaa mahassa. Kouvolan jälkeinen loppupätkä perille on melko suoraa ja isoa tietä (paria tietyötä lukuunottamatta), joten tässä kohtaa on ihan hyvä kirjoittaa. Täällä sentään vähän pilkottaa vielä valkoista metsässä, toisin kuin Tampereella. Muutamana viime vuonna joulun sää on kyllä ollut aivan kamala, tunnelmaa saa etsiä ihan jostain muualta kuin ulkonta. Pulkat, liukurit ja kelkat ovat aika turhia joululahjoja nykyään, kun harvemmin enää niitä pääsee heti käyttämään, ainakaan täällä Etelä-Suomessa. Mur mur. Joulukuu on mennyt aika nopeaan ja tekemistä on riittänyt. Meillä oli tosiaan parit perheen yhteiset pikkujoulut, joissa riitti menoa ja vilskettä. Molemmissa pikkujouluissa kaikki lapset alle kolme vuotiaita ja vanhemmat ehkä hieman jo.. no, jos voisi sanoa.. loman tarpeessa. Olen kyllä siinä(kin) onnellisessa asemassa, että meidän kaveriporukka on tosi tuttua ja rentoa, niin saa

Viikonloppu Tallinnassa

Kuva
Moi, pitkästä aikaa taas. Nyt minulla on hetki aikaa kirjoittaa, koska olen raskauden ajan sokerirasitustestissä ja tässä pitää parisen tuntia odotella, hah. Olin tämänkin suunnitellut, että tässä kohtaa on ns luppoaikaa, jonka voisi käyttää blogin kirjoittamiseen. Sokerirasitus testin litkut on juotu jo ja mieli ja olo vielä ihan kirkkaana, joten eiköhän tästä kirjoittamisesta jotain tule. Eihän tämä odotusaula tunnelman puolesta ihan ideaali kirjoituspaikka ole, mutta korviin soi Adelea, joten enköhän jonkin laiseen flowhun pääse. Raskaus etenee ja maha kasvaa ja äitiysloma häämöttää jo. Raskausaika on mennyt toooosi nopeasti ja melko huomaamatta. Olenkohan tänne blogiinkin vain pari kertaa asiasta kirjoitellut. Minun olo on ollut tosi hyvä, jos väsymystä ei lasketa, koska sitä nyt varmasti on ihan kaikilla. Mitään ihmeellisiä mielitekoja minulla ei ole ollut ja olen Tuukankin kanssa ihan hyvin jaksanut touhuta ja häntä pitää sylissä, vaikka maha nyt vähän alkaa jo olla ns tiellä.

Jouluun valmistautumista ja viikonloppu reissua.

Kuva
Ihan kohta on JOULU, kuukauden päästä on aatonaatto!! Lähinnä itselleni sitä tässä teroitan ja koitan sisäistää. Ennen ja monissa asioissa vieläkin olen aina viime tingassa. Tuukan myötä tähän(kin) tullut vähän muutosta, koska lapsen kanssa kaikki asiat ovat tai tapahtuvat paaaljon hitaammin, joten pitää olla hyvin valmistautunut asioihin ylipäänsä. Onneksi olen saanut asennettua minun ja Pietun puhelimiin yhteisen toimivan kalenterin, joka on kovassa käytössä. Varsinkin nyt, kun joulu lähenee, kalenteri täyttyy todella tiuhaan. Meillä vielä kun molemmat Pietun kanssa tehdään vuorotyötä, niin yhteisiä vapaita iltoja tai päiviä on aika harvasssa, joten kun sellaisen bongaan kalenterista, niin merkkaan sinne äkkiä jotain yhteistä tekemistä. On siellä toki vielä ns vapaitakin iltoja, joissa ei ole kalenteri merkintää ja voidaan tehdä mitä silloin huvittaa, yhdessä tai erikseen, koska sekin on tietenkin tärkeää. Lisäksi olen aina tykännyt listoista, mutta nyt viime aikoina olen alka

Suklaa-kahvi muffinssit ja Isänpäivä

Kuva
Makean himon yllättäessä, leivottiin Tuukan kanssa jokin aika sitten suklaamuffinsseja. Muffinssit ovat tosi helppoja ja nopeita leipoa, saa himoon heti helpotusta ja pieni apuri jaksaa juuri tämän aikaa kiinnostua asiasta. Minulla ei ole mitään tiettyä ohjetta, vaan aina katson tilanteeseen sopivan netistä. En tykkää resepteistä, joissa pitää aluksi vatkata sokeri ja voi, vaan tykkään aloittaa vatkaamalla sokerin ja kananmunat. Onneksi näitä on molempia saatavilla hyvin. Tämän ohjeen mukaan tuli näyttävät muffinssit, mutta koostumus ei ollut aivan täydellinen tai se olisi ainakin vaatinut jotain kosteaa kuorrutusta/päällistä. Kahvin kanssa tosin meni ihan hyvin. Muokkasin vähän reseptiä ja lisäsin siihen pikakahvia, koska tykkään suklaasta ja kahvista, hah. Ohje meni näin: 2 munaa 2dl sokeria 1dl maitoa 100g sulatettua voita 3dl vehnäjauhoja 2tl leivinjauhetta 2tl vanilijasokeria 2rkl kaakaojauhetta 2rkl pikakahvia Ensin vaahdota siis munat ja sokeri,

Metsäretket ja kuvaamisen vaikeus

Kuva
Sunnuntaita. Pietu on nukkumassa viime työvuoron univelkoja ja Tuukka siinä vieressä päiväunilla. Minua ei juuri nyt väsytä, kumma kyllä. Viimeiset vapaa päivät minäkin olen kyllä päiväuneni nukkunut ja tarpeeseen ovat tulleet. Voiko vielä olla syys- ja/tai pimeysväsymystä vai johtuuko väsymys raskaudesta? Toki voi johtua myös siitä, että parin viime viikon aikana T on melkein joka yö huudellut ainakin kerran yössä minua, milloin mistäkin syystä. Onneksi nämä herätykset ovat olleet hyvin pikaisia, mutta silti unen keskeytyksiä. Töissä jaksaa yllättävän hyvin, mutta illat ovat osaltani hyvinkin lyhyitä. Muutaman kerran olenkin mennyt suoraan sänkyyn, heti kun T on nukahtanut. Nyt Tuukalle tuli vielä nuhaa, joten katsotaan miten yöt menevät lähitulevaisuudessa. Mukavaa on kuitenkin nämä kolmen päivän vapaat, kuten minulla nyt. Ehtii nukkua (ainakin velat pois ja ehkä vähän varastoon) JA tehdä jotain muutakin, kuten vaikka päivittää blogia. Pari viikonloppua sitten, serkun tyttöni oliva