Just thinking...

Hei, hokasin tuossa hetki sitten, että blogin 1v synttärit meni jo. Olen siis kirjoittanut tätä blogia jo yli vuoden, pitänyt päiväkirjaa minun ja meidän perheen elämästä. Blogger pitää tilastoja, että kuinka moni lukee mitäkin juttua ja viimeisin kirjoitukseni, 10 asiaa minusta , keräsi ihmetyksekseni monta lukijaa nopeasti. Siitä innostuneena katsoin koko blogihistoriani viisi suosituinta tekstiä. Viidenneksi suosituimman tekstin olen kirjoittanut 2015 syyskuussa, eli ihan blogin alkutaipaleella,  Asioiden hoitoa ja kahvitreffit  ja sitä on luettu 113 kertaa. Nyt luin tekstin ja olen kyllä tyytyväinen, että olen alkanut kirjoittamaan tätä blogia. Ei tuommoisia asioita tai tunnelmia muuten muistaisi tai tulisi edes mietittyä, kuten tuossa kirjoituksessa avasin. Muistan vain, kuinka rankkaa viime syksynä oli kaiken kaikkiaan, mutta siitäkin näköjään selvitty hengissä ja mikä tärkeintä, yhdessä. Pienetkin asiat ja hetket, mm. kahvitreffit merkitsee ja antaa minulle paljon, kuten tuost

1. Pidän loikoilusta, olen kotihiiri. Vapaa-aikani suunnittelen niin, että minulle jää aikaa myös vain oleiluun. Tykkään olla liikkeelläkin ja nähdä tuttuja. Kiireisen viikon jälkeen kuitenkin pidän huolen, että saan oman lepohetkeni. Jopa sen kustannuksella, että joudun johonkin menoon vastaamaan kielteisesti.  2. Lentäminen on minusta kamalaa, tämän tietävät varmaan kaikki tuttuni ja ei niin tuttunikin. Kuka siitä nyt erityisemmin pitäisi, mutta minä kammoksun ja panikoin sitä. En myönnä panikoivani montakaan asiaa, mutta lentämistä myönnän panikoivani. Lentokammoni voi johtua "Hyvänlaatuisesta tasapainohäiristäni" ja siitä johtuvasta huonosta olosta koneessa tai ihan vaan panikoinnista, mutta lentäminen ei vain ole minun juttuni. Ja painotettakoon, että en pelkää sitä, että kone putoaa tms vaan vihaan sitä tunnetta, kun en näe eteeni ja en tiedä milloin tulee turbulenssia ja milloin mitäkin tapahtuu. Panikointi ja matkapahoinvointi eivät ole hyvä yhdistelmä. Pidän kui

Otsikko ei ihan kerro koko totuutta. Pullan tuoksu tuli vasta illalla ja sitä ennen ehti tapahtua kaikenlaista. Pääasia ja kaiken alku on se, että Pietulla oli tällä viikolla yksi ylimääräinen työpäivä. Hah, Pietun vika siis, sorry. No se oli kyllä jo ajoissa tiedossa ja kalenteriin merkattuna, viime sunnuntaina tähän aikaan siitä kyllä jo vähän stressasin. Tai en stressannut vaan tiedostin ja yritin sisäistää, että kiire viikko tulossa ja yritin henkisesti ja muutenkin valmistautua tulevaan. Viikko sinänsä meni hienosti, suunnitelmien mukaisesti (ihme kyllä) ja siellä oli vielä yksi bonuskin, pääsin käymään jumpassa ensimmäistä kertaa aikoihin. Perjantaina sitten alkoi heti aamusta tapahtua, se oli Pietun viimeinen työpäivä tälle viikolle. Tuukkakin oli poikkeuksellisesti ollut tällä viikolla joka päivä päiväkodissa ja varmasti häntäkin alkaa jo perjantai aamuna väsyttää, kuten minuakin. Yhdessä ja sovussa yritetään hoitaa aamutoimet ja päästä päiväkotiin ja töihin, mutta ei o