Mitä minulle kuuluu?
Olen viime aikoina harrastanut paljon ajattelua, hah. Tämä kevät on ollut yhtä isoa muutosta, Eevin kasvaessa aina enemmän irti äidistä - muutos ja syksyllä se iso muutos, jota jo mielessäni aika ajoin pyörittelen. Itse tykkään muutoksista ja yleensähän sitä voi kutsua kehitykseksi parempaan, mutta minulla näissä rysiksissä kestää hetki päästä mukaan. Perusasiat saan kyllä kuntoon niin mielessä kuin käytännössä, mutta sitten kaikki muu haihattelu minulla vie aikaa. Itseasiassa juuri tuo haihattelu olisi minulle ilmeisesti niin kovin tärkeää, mutta tässä lasten kanssa eläessä ei oikein haihattelulle jää aikaa, mikä tarkoittaa, että kestää minulla vielä kauemmin eli pitää olla armelias itseään kohtaan. Meillä täällä perheenä menee oikein kivasti. Eevi ottaa ensi askeliaan ja ihmettelee hiekkaa laatikolla. Tuukalle kaverit ovat entistä tärkeämmät ja ulos mennään jo välillä ilman vanhempaa. Päiväunia ei juurikaan nukuta, mutta osataan yhdessä köllötellä ja välillä saatetaan nukahtaakin,